Valtakunnallista Lastenkulttuurin juhlaviikkoa vietetään joka vuosi. Tänä vuonna juhlaviikkoa vietetään 13.–19.5.2024. Juhlaviikon aikana juhlitaan lastenkulttuuria ja nautitaan lastenkulttuurin tarjonnasta kaikkialla Suomessa.
Juhlaviikkoa voi viettää osallistumalla viikon aikana järjestettävään ohjelmaan kaikkialla Suomessa tai juhlia sitä omalla tavalla koulussa, päiväkodissa, kirjastossa, taidemuseossa, harrastuksessa tai kotona.
Juhlaviikon virallisen ohjelman tuottavat Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton jäsenet ja yhteistyökumppanit ympäri Suomen, mutta lastenkulttuurin tapahtumia on tarjolla viikon aikana myös muutenkin. Ohjelma on suunnattu lapsille, nuorille ja perheille. Suurin osa tapahtumista on maksuttomia.
“On suuri ilo, että toukokuussa juhlitaan kokonaisen viikon ajan yhdessä lastenkulttuuria. Kulttuurikasvatuksen ja taiteen merkitys tuodaan näkyväksi lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukena!”
Kulttuurituottaja Hanna Nyman
Vantaan kaupunki / kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimiala
Lasten ja nuorten kulttuuripalvelut / Lastenkulttuurikeskus Pessi
Voit seurata Lastenkulttuurin juhlaviikkoa myös sosiaalisessa mediassa tai osallistua mukaan esimerkiksi kertomalla miten sinä juhlit lastenkulttuuria. Muista käyttää hästägiä #lastenkulttuurinjuhlaviikko ja voit tägätä mukaan myös Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton @lastenkulttuuri.
Ota seurantaan 👉 Lastenkulttuurinjuhlaviikon tapahtumasivu Facebookissa
Voit käyttää somessa juhlaviikon visuaalisia kampanjakuvia, jotka löytyvät lastenkulttuuri.fi-sivuilta. Myös instagram-tarinoissa on käytössä juhlaviikon tarra (giphy) hakusanalla ”juhlaviikko”.